Gustafsson: "Hyvä, kun asiantuntijat kaitsevat hallituksen koulutuspolitiikan linjaa!"

Tiistai 13.3.2018 klo 15:05

Tiedote:
SDP:n kansanedustaja ja ex-opetusministeri Jukka Gustafsson on hyvillään, että hallitusta opastetaan koulutuspolitiikassa oikeille linjoille.
 
– Osaamisen tulevaisuuspaneeli ja sen asiantuntijat ovat päätyneet SDP:n koulutusnuotin kanssa samaan sävellajiin. Ja on ilo havaita, että opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on omaksunut sen myös, sanoo Gustafsson OKM:n Osaamisen tulevaisuuspaneelin työstä tiedotetusta annista.
 
– Harmi vain, että hallituksen toimet ovat tähän asti näyttäytyneet leikkauksina, josta priorisointi on unohdettu. Esimerkiksi nuorten aikuisten osaamisohjelman lopetus on ollut juuri päinvastoin kuin opetusministeri nyt tänään sanoi. Myös vapaa sivistystyö ja ammatillinen aikuiskoulutus ansaitsee lisätukea eikä vain kauniita sanoja juhlapuheissa, jatkaa Gustafsson.
 
SDP:n tuoreessa koulutuspoliittisessa ohjelmassa sanotaan:
”Tarvitaan kunnianhimoinen visio paremmasta tulevaisuudesta, jossa määrätietoisesti tavoitellaan koko väestön koulutus- ja osaamistason nostamista. Sosialidemokraatit esittävät useamman vaalikauden mittaista tiekarttaa suomalaisen koulutuksen uudistamiseksi. Tämä työ tulee tehdä parlamentaarisena työnä, laajasti eri sidosryhmiä kuullen sekä tutkittua tietoa hyödyntäen.”
 
– Hallituksen alun virhearvioiden ripeän korjaamisen nyt ja heti -toimien lisäksi tarvitaan pitkänaikavälin kestäviä ratkaisuja. Siihen työhön odotamme nyt kutsua, kun hallituskin osoittaa oppimiskykyä – oppimalla omista virheistään, viisaampiaan kuunnellen. On viimeinen hetki reivata hallituksen kurssia, sen viimeisen kehysriihen päätöksissä, toivoo Gustafsson.

Lisätietoja: Jukka Gustafsson 050 511 3038
img_23832.jpg

Avainsanat: Sipilän hallitus, koulutus, koulutuspolitiikka