Tiedote: SDP haluaa varmistaa Tampere3:n aloituksen

Share |

Perjantai 29.9.2017


Tiedote 29.9.2017

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on tehnyt talousarvioaloitteen Tampere3-hankkeen käynnistymisen varmistamiseksi vuonna 2018. Eduskuntaryhmä esittää 10 miljoonan euron määrärahaa hankkeen käynnistämiseen ja tukemiseen. SDP:n pirkanmaalaiset kansanedustajat ovat tyytyväisiä Tampere3:n nostamisesta yhdeksi puolueen ensi vuoden koulutuspoliittisten tavoitteiden kärjistä.

– On tärkeää, että Tampere3 –hanke saa riittävät resurssit käyttöönsä heti alussa. Näin taataan valtakunnallisesti merkittävän korkeakoulufuusion onnistuminen parhaalla mahdollisella tavalla alusta lähtien. Suomi saadaan nousuun panostamalla nuoriin, koulutukseen ja tutkimukseen, sanoo ex-opetusministeri, kansanedustaja Jukka Gustafsson.

Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu valmistelevat yhdessä uutta mallia suomalaiseen korkeakoulutukseen. Uusi korkeakouluyhteisö aloittaa 1.1.2019. Yhteisössä kohtaavat talouden, tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimus. Tampere3:n tavoitteena on luoda tieteenalojen rajapinnoista ammentavan monialaisen, innostavan ja globaalisti kiinnostavan tutkimus- ja oppimisympäristön.

Tampereen alueen korkeakouluilla on ollut viime vuosikymmeninä keskeinen rooli seudun elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn kannalta. Alueella on vahva koulutusinfrastruktuuri. Vahvoja aloja ovat mm. ICT-, ohjelmisto- ja tuotantoteknologia. VTT on keskittämässä valmistavan teollisuuden osaamisensa ja tutkimustoimintansa Tampereelle. Tampereen kolmen korkeakoulun, erityisesti TAMKin ja TTY:n painoaloilla ja profiloitumistoimilla on selkeä yhteys alueen osaamiskärkiin. Osaamisen uudistaminen ja hyödyntäminen sekä kansainvälisen kilpailukyvyn kehittyminen edellyttävät kuitenkin uudenlaisia rakenteita. Perinteiset korkeakoulujen erillisyyteen perustuvat rakenteet eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla uuden tiedon tuottamisessa, tieteen ja tutkimuksen harjoittamisessa tai tutkimustulosten hyödyntämisessä.

Lisätietoja:
Jukka Gustafsson  050 511 3038
Sanna Marin  040 593 5535
Ilmari Nurminen  050 351 7044
Piia Viitanen  050 511 3038